F1-fanin Shanghai

Shanghai on Kiinan suurin kaupunki ja se on myös yksi maailman suurimmista kaupungeista. Jos metropolialue jätetään pois laskuista, Shanghai on kuin onkin asukasluvultaan maailman suurin kaupunki.

Formula 1 -sarjan kisakaupunkina Shanghai on verrattain nuori. Ensimmäinen osakilpailu ajettiin vuonna 2004. Kilpailu on saavuttanut Kiinassa suuren suosion ja katsomot ovat täynnä vuosittain. Rata tarjoaa nykyaikaista moottoriurheiluviihdettä katsojilleen ja se on suunniteltu uudella vuosituhannella, jolla katsojat saavat ihailla siellä F1-autojen lisäksi huikeaa arkkitehtuuria.

Shanghai pähkinänkuoressa

Shanghai on Kiinan suurin kaupunki ja se on myös yksi Kiinan itsenäisistä hallintoalueista. Viimeisten vuosikymmenien aikana kaupunki on kasvanut huimaa vauhtia. Siellä rakennetaan uusia rakennuksia enemmän, kuin missään muualla maailmassa. Shanghaista on kehittynyt merkittävä keskus Kiinan taloudessa, politiikassa ja viestinnässä, sillä Shanghai sijaitsee rannikolla, mutta myös sisävesien läheisyydessä. Shanghai onkin yksi Kiinan tärkeimmistä satamakaupungeista ja lisäksi tärkeä pankki- ja rahoituslaitosten keskus Kiinassa. Shanghaihin on myös syntynyt vaikuttava teknologiakeskittymä, joka muistuttaa amerikkalaista Piilaaksoa.

Shanghai voidaan siis määritellä monella tapaa. Se on ensinnäkin yksi Kiinan suurista kehittyvistä kaupungeista ja toisaalta myös alueellisen itsehallinnon keskus. Asukkaita Shanghaissa on yli 24 miljoonaa ja asukastiheyskin on korkea.

Uuden ajan kilparata

Shanghain rata on raivannut tiensä vakaaksi F1-osakilpailuksi. Kiina haaveili ensimmäisen kerran F1-osakilpailun isännöinnistä jo 1990-luvulla. Tuolloin kilpailu oli tarkoitus järjestää Zhuhain radalla. Tuolla radalla ei kuitenkaan päästy ajamaan yhtäkään osakilpailua, sillä suunnitelmat kaatuivat logistisiin ongelmiin.

Kymmenen vuotta myöhemmin haaveet viriteltiin uudelleen. Shanghai ratkaisi kaupunkina hankalat logistiset ongelmatkin. Uutta rataa ryhdyttiin suunnittelemaan saksalaisen arkkitehti Hermann Tilken toimesta. Tilke on tunnettu arkkitehti uusien moottoriurheiluratojen suunnittelijana ja hän on tehnyt myös uudistussuunnitelmia vanhoihin kilparatoihin. Tilke harrastaa itsekin vapaa-ajallaan kilpa-autoilua vakioautosarjoissa.

Vuonna 2002 ilmoitettiin vihdoin kiinalaisten pitkäaikaisen haaveen toteutumisesta: ensimmäinen Kiinan GP ajetaan vuonna 2004. Uusi, moderni kilparata on valloittanut katsojien sydämet. Katsomot täyttyvät ja kisapaikalla vallitsee miellyttävä tunnelma. Jotain kertoo jo sekin, että rata on ollut mukana jokaisena kautena vuoden 2004 jälkeen. Radan suunnittelu siis onnistui ja Kiinan GP on säilyttänyt tasonsa vuodesta toiseen. Kiinan GP Shanghaissa on päässyt kerran myös F1 kauden päätösosakilpailuksi. Eräs McClaren tallin korkea-arvoinen edustaja on myös esittänyt julkisuudessa toiveensa toisestakin Kiinan GP:stä.

Radan muotoon vaikutteita kiinalaisesta kulttuurista

Saksalaissuunnittelija Tilkellä oli apunaan toinen maamiehensä, Peter Wahl. Radan muotoon haettiin innoitusta kiinalaisesta kulttuurista. Rata muistuttaa muodoltaan kiinalaista symbolia ”shang”, joka tarkoittaa suomeksi ”ylös/yläpuolella”. Radan ulkomuodon lisäksi suunnitelmat ovat saaneet muitakin vaikutteita kiinalaisesta historiasta. Esimerkiksi paviljonkien erikoinen muotokieli on saanut innoituksensa suoraan Shanghaissa sijaitsevasta Yuyan-puutarhasta.

Shanghain kilparata on siis pyritty rakentamaan kiinalaisten arvojen mukaisesti. Vaikka suunnittelija ei olekaan kiinalainen, hän on hienosti pyrkinyt kunnioittamaan maan pitkiä perinteitä. Rata ja sen ympäristö on pyritty rakentamaan siten, että siellä teknologia ja luonto voivat olla rinnatusten, harmonisessa suhteessa toisiinsa.

Kovien nopeuksien suorat

Shanghain radan tärkein tunnusmerkki ovat sen suorat, joissa kuljettavat voivat todellakin ajaa kovaa. Toisaalta radalla on myös muita ominaispiirteitä. Radan katteiden, rakenteiden ja käännösten ansiosta tuulen suunta vaihtelee toisinaan suurestikin. Tämä haastaa kuljettajat. Kun otetaan huomioon radan tiukat mutkat, tuuliolosuhteet ja kiihdytyssuorat, voidaan todeta, että tulossa on mielenkiintoinen F1-osakilpailu. Kuljettajat saavat laittaa kaikki taitonsa peliin tasapainoillessaan jatkuvasti jarru- ja kaasupolkimen käytön välillä.

Kiinan GP:ssä ajetaan 56 kierrosta. Yhden kierroksen mitta on 5,451km, joten kisan kokonaispituus on noin 305km. Rata on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta, mutta rataennätys on edelleen peräisin vuodelta 2004. Michael Schumacher on ajanut tuolloin yhden kierroksen aikaan 1:32:238 ja kukaan ei ole pystynyt vielä alittamaan tuota aikaa.

Monet nykyajan kilparadat ovat melko kritisoituja ja yleisesti ottaen kuljettajat viihtyvät paremmin historiallisemmilla radoilla. Shanghain rata on kuitenkin poikkeus tässäkin suhteessa. F1-kuljettajat nauttivat ajamisesta Kiinan GP:ssa. Rata tarjoaa heille haasteita, joita muut radat eivät pysty tarjoamaan. Ja kun kilpailijat viihtyvät, viihtyvät myös katsojat. Tunnelma on aistittavissa myös katsomossa.

Hyvät kulkuyhteydet

Shanghaissa sijaitsee kaksi lentokenttää, Hongqiao ja Pudong. Lisäksi kaupungissa on metroreitistö, joka on hyvin suosittu. Shanghai on paikallisille asukkaille tärkeä liikenteen keskus, koska sen kautta kulkee suurnopeusjunien reitistö. Kuten jo aikaisemmin todettiin, Shanghain etuna ovat hyvät kulkuyhteydet. Vaikka majoitus sijaitsisikin eripuolella Shanghaita, radan läheisyyteen on helppoa suunnistaan julkisten kulkuneuvojen avulla.

Jos F1-kisamatkan aikana haluaa nähdä Kiinaa laajemminkin, ei sekään ole ongelma. Shanghaista lähtee lukuisia junia eri puolille maata, joiden avulla voi tutustua toisenlaiseenkin Kiinaan. Shanghai on kuitenkin kehittyvä keskus täynnä pilvenpiirtäjiä, mutta maaseutu ja toisenlainen Kiina ovat vain junamatkan päässä. Tai ehkäpä haluat pienelle lauttamatkalle Kiinan kuuluisia jokia pitkin? Monien mahdollisuuksien Shanghai tarjoaa F1-kisaturisteille monenlaista muutakin nähtävää ja koettavaa.

Privacy Policy